Yhdistävä yrittäjyys
Yhdistävä yrittäjyys
Yrittäjät ovat koko kunnan yhdistävä voimavara. Yrittäjät muodostavat liiketoiminnallaan kuntatalouden kulmakiven kerryttämällä maksuja, maksamalla veroja, sekä luomalla uusia työpaikkoja ja palveluita asukkaille. Aloittelevat yrittäjät ottavat suuren henkilökohtaisen riskin hypätessään pois kattavan sosiaaliturvaverkon piiristä. Onnistuessaan uuden yrityksen kerroinvaikutus Turun talouteen ja kaikkiin turkulaisiin on vertaansa vailla. Mielestäni tätä henkilökohtaista riskiä yhteisen hyvän puolesta ei arvosteta Turussa riittävästi. Tilastotkin puhuvat tämän väitteen puolesta, sillä Suomen Yrittäjien elinkeinopoliittisessa mittarissa Turku sijoittuu suurten kaupunkien kategoriassa vuodesta toiseen listan häntäpäähän.
Startup- ja pk-yrityksille on luotava lisää edellytyksiä toiminnan kehittämiseen. Turun tulee tarjota lisää liiketiloja, edes pop-up-tyylisiä, aloittelevien yritysten ja niitä tukevien yhdistysten käyttöön. Boost Turku on toiminut tässä suhteessa esimerkillisesti tarjotessaan liiketiloja ja yrityskiihdyttämön, joiden avulla on syntynyt kymmeniä yrityksiä ja lukuisia työpaikkoja. Voin omasta kokemuksestani kertoa, että parhaat liikeideat eivät synny oman olohuoneen sohvalla kaveriporukan kesken Leijonan luolaa katsellessa. Ideat syntyvät, kun eri alojen yrittäjähenkiset osaajat tuodaan yhteisiin tiloihin vaihtamaan ajatuksia.
Tavoitteeni:
- Enemmän liiketiloja (edes pop-up-tyylisiä) Turkuun aloittelevien yritysten käyttöön.
- Selvitetään mahdollisuuksia kaupungin tarjoamille rahoituskanaville aloittelevien yritysten kohdalla.
- Selvitetään erityistalousalueen (special economic zone) perustamisen edellytykset, haitat ja hyödyt Turulle.
- Tuon päättäjien ja kuntalaisten tietoisuuteen yrittäjyyden tukemisen tärkeyden koko Turkua edistävänä asiana.